Vaihde: 0201 555 920

Keski-Suomen Kuljetus, Savon Kuljetus ja Kuljetuspolar neuvottelevat sulautumisesta

Maarakennus-, kiviaineskaupan ja logistiikan ammattilaiset Savon Kuljetus Oy, Kuljetuspolar Oy ja Keski-Suomen Kuljetus Oy neuvottelevat yhtiöiden sulautumisesta uuteen perustettavaan yhtiöön. Kevään aikana käydään läpi yhtiöoikeudelliset päätökset ja -prosessit suunnittelun eteenpäinviemiseksi.

Sulautumisen myötä Suomeen syntyisi maarakentamisen, kiviaineskaupan ja logistiikan uusi, suuri monialakonserni, jonka liikevaihto olisi lähes 150 miljoonaa euroa ja se työllistäisi yli 200 alan ammattilaista ympärivuotisesti toimintaalueellaan.

Savon Kuljetus Oy:n, Kuljetuspolar Oy:n ja Keski-Suomen Kuljetus Oy:n hallitukset ovat yhdessä yksimielisesti ryhtyneet toimenpiteisiin tarkoituksenaan tuoda kevään 2020 yhtiökokouksiin esitys yhtiöiden sulautumisesta uuteen perustettavaan yhtiöön.

Mikäli kevään aikana yhtiöoikeudellisissa päätöksissä näytetään vihreää valoa, niin suunnitelmien mukaan Savon Kuljetus Oy, KuljetusPolar Oy ja Keski-Suomen Kuljetus Oy sulautuisivat yhteen ja muodostaisivat uuden ja merkittävän alan toimijan Suomen maarakennus-, kiviaineskauppa- ja kuljetusmarkkinoille. Savon Kuljetus Oy:n toimitusjohtaja Jyri Kuivalan mukaan sulautuminen avaisi aivan uusia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä kotimaan markkinoilla.

– Sulautuminen olisi erinomainen tilaisuus vahvistaa kilpailukykyä nykyisessä markkinatilanteessa. Sulautuminen mahdollistaisi meille laajemmat urakkakoot ja sillä saavutettavat mittakaavahyödyt toisivat merkittävää kustannusetua, jolloin uusi yhtiö voisi kilpailla yhä suuremmissa kotimaisissa urakoissa. Isompana yhtiönä investointikykymme olisi myös vahvempi, Savon Kuljetus Oy:n toimitusjohtaja Jyri Kuivala toteaa.

Kuljetuspolar Oy:n toimitusjohtajan Juha Kanulan mukaan sulautuminen toisi selkeitä hyötyjä myös ammattitaitoisen henkilöstön saatavuuden kuin asiantuntijuuden kehittämisen näkökulmasta.

– Alalle tarvitaan lisää uusia osaajia. Isompana yhtiönä olisimme houkuttelevampi työnantaja ja voisimme tarjota nuorille uusia urapolkuja. Yhdistymisen myötä voisimme kehittää omaa asiantuntemustamme ja osaamistamme entistä paremmin, Kanula korostaa.

Keski-Suomen Kuljetus Oy:n toimitusjohtaja Kari Moisander näkee palvelutarjonnan laajenemisen olevan merkittävä etu.

– Palvelutarjonnan laajenemisen myötä olisimme entistä houkuttelevampi kumppani niin Keski-Suomessa kuin muuallakin Suomessa. Vahvuuksiamme ovat jo nyt oma maa- ja kiviainestuotanto, alan sertifioitu osaaminen, laaja konekanta ja pitkä kokemus logistiikan hallinnasta, Moisander tiivistää.

Yhtiöiden osakkaille järjestetään mahdollisuus tulla keskustelemaan aiheesta yhdessä

10.2. Kuopio, klo 17.00 Hotelli Iso-Valkeinen, Majaniementie 2, Kuopio

11.2. Joensuu, klo 17.00 Sokos Hotel Kimmel, Itäranta 1, Joensuu

12.2. Muurame, klo 17.00 KSK:n toimisto, Keihästie 9, Muurame

13.2. Oulu, klo 17.00 Break Sokos Hotel Eden, Holstinsalmentie 29, Oulu

17.2. Viitasaari, klo 17.00 ABC Viitasaari, Kokkosalmentie 7, Viitasaari

18.2. Ylivieska, klo 17.30 Ravintola Pikkuveli, Lintutie 1, Ylivieska

19.2. Kajaani, klo 17.00 Scandic Kajanus, Koskikatu 3, Kajaani

20.2. Varkaus, klo 17.00 Hotel Oscar, Kauppatori 4, Varkaus

Kaikki tilaisuudet ovat avoimia kaikille osakkaille. Osakasinfoissa kysymyksiin vastaamassa ovat yhtiöiden hallitusten puheenjohtajat sekä toimitusjohtajat.

Back to top